Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

Heather Rose

Raha: 95 kaljuunaa Tupapisteet: 117 Kirjoitetut tarinat: 6

Nimi: Heather Rose

Ikä: 11-vuotta

Luokka: 1. Luokka

Suojelius: Joutsen

Sukupuoli: Tyttö

Tupa: Puuskupuh

Luonne: Ensivaikutelma Heatherista vaihtelee aika paljon. Joidenkin mielestä tyttö on ärsyttävän puhelias, sekä hysteerisesti joka-asiasta-itkevä tyttö, kun taas joidenkin mukaan hän on eloisa joka-ihmisen-kaveri keijukainen. Todellisuudessa Heather on näitä molempia. Hän on erilaisten vivahteiden ja luonteenpiirteiden syvä meri ja tytön oikeista mielipiteistä on hyvin vaikea päästä perille. Neiti elehtii käsillään usein puhuessaan ja hän käyttää vahvoja voimakkaita runollisia sanoja ja liikkuukin varsin huomiota herättävästi. Hän pyrkii ystävystymään mahdollisimman monen ihmisen kanssa ja olemaan mukava kaikille riippumatta toisen luonteesta. Pienten lahjojen anto ja poskipusujen jakelu on myös niin Heatheria ettei olla voi. On myös tytön tapaista laulaa ja tanssia itsekseen puhumisesta puhumattakaan. Heather on myös hyvin tapaturma-altis. Hän satuttaa itsensä milloin mihinkin ja tapaturman vakavuus vaihtelee aina pienestä naarmusta jalan murtumiseen. Itsensä pahemmin satuttaessa hän saattaa itkeä tai joko peitellä kipua hymyilemällä aurinkoisesti. Itkemistä hän ei niinkään häpeä, mutta suru on hänestä niin tavattoman tylsää. Tyttö suuttuu taas hyvin harvoin. Hän ei liiemmin paisko tavaroita tai hauku muita, eikä yksi haukkuva sana saa häntä lannistumaan. Toisen irvailu on taas aivan liikaa Heatherille ja silloin hän näyttää kiusaajalle kuka täällä määrää. Kiusaajaksi Heather ei syyllisty koskaan. Heatherin motivaatio kouluun ei ole kovinkaan vahva. Hänellä on paljon muutakin tekemistä kuin istua nenä kiinni kirjassa. Häntä tavataan muutakin enemmän koulun ulkopuolella kuin kirjastossa. Heather ei pelkää sääntöjen rikkomista. Heather kantaa aina mukanaan ruskeaa pehmonallea. Nalle on loihdittu kestämään kaiken retuutuksen ja se tulee tarpeen. Neiti ei luovu siitä mistään hinnasta. Nallukka sitä Nallukka tätä.. juuri nallen ansiosta Heatheria pidetään joskus ärsyttävänä toinen syy on jatkuva puhuminen. Hän saattaa käyttää yhteen puheenvuoroon miltein kolme minuuttia! Lisäksi puhuminen on hirmu vaikea lopettaa. Siihen tarvitaan tehokkaita keinoja ja niihin on paras perehtyä jos haluaa puhetulvan loppuvan. Hän puhuu asioista laidasta laitaan, mutta surullisena hänen puheensa rajautuu yleensä muutamaan sanaan ja lyhykäisiin vastauksiin. Yleisesti tyttö on elämän halua täynnä.

Ulkonäkö: Ulkonäöltään Heather on melko kaunis. Hän on vartaloltaan hieman- siis aivan hitusen pyöreämpi kuin muut hänen ikäisensä ja tästä voidaan yksinkertaisesti päätellä tytön olevan perso makealle, mutta tietenkin sopivissa määrin. Muutenkin tyttö saattaa olla tukevan oloinen ja ikäisekseen Heather on juuri sopivan pituinen. Heatherin iho on lämmin sävyinen ja hän ruskettuu kesäisin helposti, mutta ei niin huomaavasti kuin jotkut täysin ruskettuneet teinit. Tyttö huolehtii ulkonäöstään heikosti, mutta useimmiten hänen kaapunsa on rypytön, hiukset takuttomat ja kasvot puhtaat. Neidin kasvot ovat hitusen pyöreähköt. Hänen otsansa on melko korkea ja posket rosottavat punaansa. Poskipäihin ilmestyy kesällä muutama pisama. Kokonaisuudessaan kasvot ovat hyvin nukkemaiset. Huulet ovat hitusen vaaleanpunaiset ja melko kaunismuotoiset, eivät liiemmin täyteläiset eivätkä kovin kapoisetkaan. Kasvoja korostavat vielä leikkisät kastanjanruskeat suuret silmät, joita reunustavat tummat silmäripset. Ripset ovat tuuheat ja mustat, mutta eivät niin erityisen kauniit- niin kuin malleilla. Silmiä kehystävät myös tummat kulmakarvat jotka ovat jotakuinkin kaarevat. Nenä on Heatherilla sopusuhtainen muihin kasvojen piirteisiin nähden. Heatherin hiukset ovat suklaanruskeat, mutta jos tarkkaan katsoo on seassa myös paljon vaaleampiakin suortuvia. Kesäisin hiukset eivät niinkään vaalene ja pimeässä ne näyttävät mustilta. Ruskeat, rintojen alapuolelle ylittyvät paksut hiuskiehkurat ovat luonnostaan hyvin takkuuntuvat. Siitä huolimatta neiti pitää hiuksiaan auki. Heather vaikuttaa lähes aina omalta iloiselta itseltään. Neiti liikkuu sulavasti ja hieman hoippuillen edes takaisin. Vaatteidensa väreinä Heather suosii hopeaa, kultaista, sekä vaaleanpunaista. Tietenkin mustaa koulukaapua Heather myös käyttää, mutta se ei ole tytön mieleen. Vapaa-ajallalla neiti käyttää jästivaatteita.

Menneisyys: Herra ja rouva Rose menivät naimisiin vuonna 1997. Tuolloin heillä oli jo kolme nuorta poikaa ja he asuivat rivitalossa Lontoossa. Naimisiin menin jälkeen he muuttivat Skotlantiin kartanoon, johon heillä oli varaa herra Rosen ansiosta, sillä tämän vanhemmat kuolivat juuri ja jättivät roiman perinnön pojalleen. Ennen avioitumista hänen kanssaan rouva Rose eli hyvin säästeliäästi, mutta nyt kun hänellä on rikas aviopuoliso ei ollut enää mitään hätää tulojen kannalta. Ei edes silloin, kun hän synnytti tytön, joka sai pian nimekseen Heather. Vuoden kuluttua jo seitsen henkinen perhe eleli onnellisena 'Morihovin' kartanossa pienen sakean järven rannalla. Elämä kartanossa oli ollut aina taikaa täynnä, olihan lasten molemmat vanhemmat taikaväkeä. Heillä oli kotitonttu nimeltään Kaislikko. Kaislikko palveli Rosejen perhettä uskollisena siihen asti kunnes Heather erehtyi antamaan sille joululahjaksi kaulahuivin ja tonttu vapautettiin täten työstään. Kaislikon lähtiessä kartanoon alkoi kehittyä hometta ja kun Heatherin yksi nuoremmista sisaruksista alkoi saada selvittämättömiä yskän puuskia totuus kävi ilmi. Tuona aikana Heather oli saanut jo Nallukan, loitsitun pehmonallensa, jota hän kanniskeli mukanaan ainoana ystävänään. Heather syytti itseään siitä että he joutuivat muuttamaan pieneen paritaloon isoäitinsä luokse jästipariskunnan naapuriin ja elellä ei-niin-taianomaista elämää jästien läheisyydessä. Yksi hyvä puoli oli Wilsoneissa; Heather oppi valehtelemaan, kun hän sepitti kertomuksia hyvin usein mm. Silloin kun rouva Wilson oli kylvyssä ja avoimesta ikkunasta lensi sisään märkä rätti. Heatherin molemmat vanhemmat ovat puhdasveristä taikaväkeä. Rouva Rose on keski-ikäinen ylihuolehtivainen pyylevä nainen. Hän totisesti on ylisuojeleva toisin kuin miehensä. Herra Rose tuskin välitti seitsemän lapsensa menoista. Hän oli työtön ja vietti paljon aikaansa makoillen sohvalla ja polttaen piippua. Rouva Rose hääsi miehensä etsimään töitä ja vielä tälläkin hetkellä herra Rose haahuilee ympäri maailmaa töitä etsimässä. Heather saa joskus postikortteja ja kirjeitä isältään, viimeisin Yhdysvalloista. Heather eroaa täysin kuudesta sisaruksestaan. Hän on eloisa ja viettää paljon aikaa runoillen ja sepittäen satuja. Muut nököttävät sisällä ja katselevat pienestä mini TV:eestä huispausta. Neiti on jäänyt ulkopuoliseksi muutenkin, sillä pikkusisarusten mielestä Heather on liian vanha heidän seuraansa ja vanhempien sisarusten mielestä toisinpäin. Heather viettää kuitenkin paljon aikaa yksikään ja siksi suureen taikakouluun tulo oli iso elämänmuutos. Tosiaan yksitoista täyttäessään hän sai kutsun Tylypahkaan ja jästikoulun jälkeen se oli elämänmuutos. Heatherille ostettiin kuitenkin sitä ennen kissa, Vincy. 

Muuta: 

-Heather kirjoittaa paljon runoja ja sepittää satuja mielellään. 

-Neiti on soittaa huilua.

-Hän omistaa kissan nimeltä Vincy. 

-17 on tytön onnenluku

-Heather kantaa mukanaan aina pehmonallea

Saavatko muut käyttää sinua tarinoissaan? Saavat.

Kirjoittaja: Heather Rose

Tavarat

Suklaasammakot: Hannah Abott, Heinrich Cornelius Agrippa, Boris Böllämystynyt

Lemmikki

Nimi: Vincy

Sukupuoli: Naaras

Laji ja rotu: Kissa, brittiläinen (valkoinen)

Luonne: Vincy on jekutteleva kissa, joka on aina karkuteillä. Se ei ole hienosteleva kissaleidi, vaan juuri sellainen Heatherin luonteen omaava veijari. Jos tyttöjen makuusalin poikki kulkevat mutaiset tassunjäljet, ainakin tietää kuka oli asialla.

Taikasauva

Puulaji: Ruusupuu

Ydin: Yksisarvisen häntäjouhi

Viestit ylläpidolta

30.6.2017 Onnea, olet voittanut Kuukauden Kirjoittajan titttelin! Saat 30 tupapistettä ja 30 kaljuunaa :)

12.6.2017 Tervetuloa, Felicisin toinen oppilas! Tarinat kirjoitetaan tuohon alle ja sauvasi voit käydä ostamassa Ollivandersilta. ^^

Heather Rose  [ Kirjoita ]

Nimi: Heather Rose

17.07.2017 15:01
4. Luku - osa 2/2

Pian toiset, suuret ovet avautuivat. Ne pitivät narisevaa ääntä. Heather ei ensin erottanut oviaukossa seisovaa hahmoa, sillä hänen takanansa olevasta huoneesta loisti lempeää valoa, mutta pian oppilaat havaitsivat tulijan olevan vanha nainen. Naisen harmaat hiukset oltiin kiinnitetty tiukalle nutturalle ja hänen neliskanttiset silmälasinsa nököttivät nenällä. Hänen yllään oli tummanvioletti kaapu.
"Ekaluokkalaiset, tulkaa tänne", ääni kaikui eteisaulassa. Nainen kuulosti tiukalta. "Minä olen professori McGarmiwa, Tylypahkan vararehtori. Nyt seuraatte minua Suureen saliin. Siellä tapahtuu varsinainen tervetulopuhe ja lajittelu."

Oppilaat valuivat hiljaksiin professori McGarmiwan perässä suurista ovista. Heather kihisi innosta. Hän puristi kaapunsa hihat nyrkkinsä sisään ja tunsi, kuinka hänen kämmenensä hipaisi suklaasammakkoa, joka edelleen ryömi hänen hihansa sisällä. Innon seuraksi liittyi pian ihastus, heidän astuessaan suureen, pitkään juhlasaliin. Salin seinät olivat kiveä. Keskellä tilaa oli neljä pitkää pöytää, joihin oppilaat olivat asettuneet ja käänsivät nyt katseensa tuleviin ekaluokkalaisiin. Katon rajassa - vai oliko salissa kattoa ollenkaan? - leijui monia kynttilöitä, jotka olivat taivaan tähtien lisäksi ainoa valaistus koko salissa.
"Ihanaa", Alice henkäisi heidän lipuessaan salin poikki.
Heather oli pitkästä aikaa kykenemätön sanomaan mitään. Hän oli aivan taianomaisen tunnelman lumoissa. Tyttö tunsi, kuinka taikuus suorastaan leijui hänen ympärillään.

Heather huomasi pian kolme veljeään Rohkelikon pöydässä heidän vasemmalla puolellaan. Kolmikko osoitteli häntä. Tyttö käänsi nopeasti katseensa pois. Hän tunsi kohtalonsa olevan sinetöity. Hänelle oltiin miltei jo varattu paikka Rohkelikon tupaan. Eikä hän pääsisi kiusaavista veljistä eroon edes Tylypahkassa?
Heather näki, että muutama oppilas katseli häntä oudosti. Se sai tytön punastumaan. Hän piilotti ruskean pehmonallensa selkänsä taakse vilkaisten Alicea, jonka silmät olivat hämmästyksestä suurina.

Ekaluokkalaiset asettuivat McGarmiwan johdolla salin etuosaan kahteen kaareen. Heidän keskellään oli huteran näköinen jakkara ja jakkaran päällä vanha hattu - lajitteluhattu. Heather tiesi, että se osasi puhua. Tuolla lakilla oli koko hänen kohtalonsa käsissään. Vaikka sillä ei ollut käsiä.
"Hommaa toimii siten, että kun sanon nimenne tulette istumaan tälle tuolille. Lajitteluhattu päättää tupanne, jossa vietätte koko aikannen koulussamme."
Heather tärisi jännityksestä. Mitä hän jännitti? Hänhän oli lähes sataprosenttisen varma, että pääsisi Rohkelikkoon. Ehkä häntä pelotti, että hän ei kuuluisi mihinkään tupaan...

*

"Heather Rose", McGarmiwa lausui.
Tyttö huokaisi ja vilkaisi Alicea, joka hymyili hänelle rohkaisevasti - tai ainakin yritti hymyillä. Heather ei ollut kuitenkaan koskaan jännittänyt näin paljon. Hänen askeleensa olivat erittäin huterat hänen kompuroidessaan salin eteen, kaikkien silmäparien katseltavaksi. Sieltä edestä tyttö näki veljensä, jotka katselivat häntä ilmeettömänä. Heather itse tiesi olevansa kalman kalpea.

Hän lysähti jakkaralle ja käpertyi itseensä täristen hermostuneena. McGarmiwa laski lajitteluhatun hänen päähänsä. Se peitti koko näköetäisyyden, sillä hattu valahti hänen silmilleen. Tunnelma oli hiostava. Heather hätkähti rajusti, kun lajitteluhattu alkoi puhumaan: "Vai niin... Hyvin erikoista..." se mumisi. Mitä nyt? Tyttö ajatteli ja vääntelehti tuolissaan levottomasti. "Minun täytyy miettiä. Olet viisas kuin Korpinkynsi, mutta ovela lailla Luihuisen..."
Heather puristi Nallukkaa entistä lujempaa. Kohtalo oli aivan oven takana.
"Sinun tupasi olkoon..." lajitteluhattu kuulutti niin, että koko Suurisali raikui. "ROHKELIKKO, PUUSKUPUH, LUIHUINEN JA KORPINKYNSI!"

Mitä? Miten se voisi olla mahdollista? Miljoonat kysymyksen pyörivät Heatherin päässä. Lajitteluhattu nostettiin hänen silmiltään. Tyttö nielaisi huomatessaan koko salin tuijottavan häntä pistävästi. Kaikki mulkoilivat häntä. Heidän katseensa oli tuomitseva. Hänen veljensä kuiskivat keskenään. Jopa Alice loi häneen ilkeän katseen.

Heather oli ongelma. Tämä oli kuin painajainen.

*

Heather havahtui omista maailmoistaan Alicen ravistellessa häntä olkapäästä. Heather räpytteli hetken silmiään. Hän sesoi edelleen lajittelua-odottavien rivissä. Se oli vain kuvitelmaa. Ei tyttö olisi mitenkään voinut jotua kaikkiin tupiin. Se oli vain painajaista, Heather ajatteli ja käänsi katseensa jakkaran suuntaan. Vaalea poika istui tuolilla hattu päässään. Poika ei kuitenkaan näyttänyt pelkäävän. Hän irvisteli kavereilleen.
"ROHKELIKKO!" lajitteluhattu huusi. Poika asteli tupapöytäänsä tyytyväisenä.

"Alice Swan."

Heatherin ystävä nielaisi kuuluvasti ja hoiperteli jakkaralle. Alice loi vielä viimeinen silmäyksen Heatheriin, joka hymyili näyttäen molempia peukkujaan. Alice näytti erittäin hermostuneelta ja Heather pelkäsi, että tyttö pyörtyisi. Hetken kuluttua lajitteluhattu kuulutti kuitenkin: "KORPINKYNSI!"
Alicen kasvoille levisi leveä hymy. Tyttö kipitti omaan pöytäänsä vaaleat hiukset heilahdellen. Heather oli onnellinen ystävänsä puolesta. Hän oli osannut jo aavistaa Alicen tulevan tuvan. Niin kuin omansakin...

"Féliciana Smith."

Yksi niistä kolmesta hienostelijasta, se blondi, asteli pääpystyssä jakkaralle. Hänen kasvoillaan oli päättäväinen hymy ja hän istui vilkaisten Luihuisten pöydän suuntaan. Heatherillakaan ei ollut epäilystäkään minne tuo ilkiö pääsisi. Féliciana istui korokkeella tutkaillen kynsiään ja vähät välittämättä lajitteluhatun jaarituksista. Vasta, kun salissa kaikui tieto tytön tulevasta tuvasta, tuo kohotti katseensa ja käveli hurraavaan Luihuisten pöytään hymyillen ylimielisesti.

Pian salissa kajahti Heatherin oma nimi. Tyttö puristi Nallukkaa hermostuneena ja taapersi jakkaralle. Hän istuutui täristen ja laski nallen syliinsä. Lajitteluhattu asetettiin hänen päähänsä. Heather toivoi vain, että tämä hoituisi nopeasti.
"Olet viisas kuin Korpinkynsi", hattu sanoi pohtivaan äänen. Korpinkynsi ei kuulostanut pahalta. Sillon hän ja Alice olisivat samassa tuvassa.
"Olet kuitenkin myös rohkea kuin uljas Rohkelikko..."
Heather huokaisi ääneen. Rohkelikko oli ehkä suosituin tupa, mutta se ei tyttöä houkutellut. Hän joutuisi kestämään veljiään viälä koulussakin. Onneksi siellä on sentään tytöille eri makuusali.
"Ystävällisen ja lämmin sydämisen luonteesi perusteella voinen kuitenkin laittaa sinut seuraavaan tupaan... PUUHKUPUH!" lajitteluhattu kuulutti. Heather oli häkeltynyt. Puuskupuh? Ei Rohkelikkoa? Hän ei ollut sittenkään aavistanut kohtalonsa polkua.

Samalla hetkellä, kun tuvan nimi huudettiin, oli Heatherin hihassa majaillut suklaasammakko hypännyt lattialle. Se lähti ryömimään kohti muita oppilaita. Heather pomppasi tuolilta Nallukka kädessään ja lähti tavoittelemaan sammakkoa. Hetken kuluttua tyttö onnistui nappaamaan sen nyrkkinsä sisään. Heather kohottautui maasta ja katseli oppilastovereitaan punaisensa. Hetken aikaa kaikki katselivat häntä äimistyneenä, mutta sitten koko sali räjähti nauramaan. Heather nyyhkäisi ja löntysti Puuskupuhin pöytään, jonka hurraus oli jo lieventynyt.

Hetken kuluttua kaikki oppilaat olivat päässeet omaan tupaansa ja unohtaneet äskeisen välikohtauksen. Heather vilkaisi veljiään, jotka juttelivat keskenään iloisesti. Heitä ei näytänyt haittaavan, että heidän siskonsa ei ollut samassa tuvassa. Itse asiassa Heather oli erittäin onnellinen. Puuskupuh oli juuri sellainen tupa, jonne hän halusi päästä. Hän tunsi kuuluvansa joukkoon.

"Tervetuloa Tylypahkan noitien ja velhojen kouluun", miehen mahtava ääni kaikui salissa. Kaikki oppilaat hiljenivät ja käänsivät katseensa salin etuosaan, jossa seisoi kultaisen pöydän takana pitkä mies. Hänen hiuksensa olivat hopeiset, samoin parta. Koukkunenällä nököttivät neliskanttiset silmälasit.
"Minä olen rehtorinne Albus Dumbledore. Olette kaikki sydämellisesti tervetulleita tähän kouluun. Ennen juhla-ateriaa ja tupiin siirtymistä, minulla on kuitenkin hieman ilmoitusasiaa", Dumbledore hymyili ja jatkoi: "Saanen muistuttaa, että metsään meno on ankarasti kielletty. Samoin käytävillä kulkeminen nukkumaan menon jälkeen. Lisäksi, saanko esitellä, professori Punaruusu."
Opettajan pöydän takana oleva nainen nousi seisomaan ja hymyili ystävällisesti. Hänellä oli blondi polkkatukka, sekä vaaleanpunainen jakkupuku. Nainen vaikutti korkeintaan kolmekymppiseltä.
"Punaruusu tuuraa Filiusta, joka joutui jäämään pitkälle sairaslomalle", Dumbledore kertoi ja viittasi Punaruusua istuutumaan. Heather oli näkevinään, kuinka muut professorit mulkoilivat sijaista nyrpeästi.
"Mutta pideimmittä puheitta: Hyvää ruolyhykäisesti. Dumbledore taputti käsiään pari kertaa. Seuraavassa hetkessä Heatherin suusta pääsi ihastunut henkäisy. Pöydille ilmestyivät posliinilautaset, sekä lasiset pikarit. Oppilaat juttelivat jälleen iloisesti ja tervehtivät uusia tupatovereita. Pöydät notkuivat erilaisia ruokalajeja, jälkiruokia, hedelmiä, kanankoipia ja keittoja. Empimättä Heather lastoi lautaselleen sveitsiläistä juustoa, sekä kanaa. Kaikki söivät, kuin eivät olisi saaneet kunnon ateriaa koko kesään.

Heather kohotti katseensa mutustellessaan parhaillaan mehevää lihavarrasta. Opettajanpöydän takana professorit vaihtelivat kesäkuulumisia ja keskustelivat uudesta opetussuunnitelmasta. Professori Punaruusu hymyili aurinkoisesti ja lisäsi hieman huulikiiltoa. Nainen näytti erittäin ystävälliseltä. Muu henkilökunta kuitenkin vastaili tälle lyhykäisesti. Mistä nyt kiikasti? Mikä oli tuo eriskummallinen jännite Ruusupuun ja muiden professorien välillä?

Heather sai tietää sen myöhemmin.

Vastaus:

Oi, lajittelutarina! ♥ Ja mikä juonenkäänne, tuo lajitteluhattu, täytyy myöntää, että hämmästyin :D Vaikka Heather heräsikin, joutui hän silti kaikkien naurun alaiseksi, voi toista. Nukkumaanmeno on muuten yhdyssana, mutta ei se mitään :) On hienoa, että jätät aina tarinasi tuollaiseen to be continued- lauseeseen, ne ovat jännityksen tuojia! Tarinasi oli mielenkiintoinen ja hyvä silta kouluelämään.
12 kaljuunaa ja 16 tuparia.

~Cassie

Nimi: Heather Rose

10.07.2017 11:12
//Lyhensin Heatherin kuvausta aika paljon, sillä uskon, että nyt edes joku jaksaa lukea sen loppuun :'D//

Luonne: Ensivaikutelma Heatherista vaihtelee aika paljon. Joidenkin mielestä tyttö on ärsyttävän puhelias, sekä hysteerisesti joka-asiasta-itkevä tyttö, kun taas joidenkin mukaan hän on eloisa joka-ihmisen-kaveri keijukainen. Todellisuudessa Heather on näitä molempia. Hän on erilaisten vivahteiden ja luonteenpiirteiden syvä meri ja tytön oikeista mielipiteistä on hyvin vaikea päästä perille. Neiti elehtii käsillään usein puhuessaan ja hän käyttää vahvoja voimakkaita runollisia sanoja ja liikkuukin varsin huomiota herättävästi. Hän pyrkii ystävystymään mahdollisimman monen ihmisen kanssa ja olemaan mukava kaikille riippumatta toisen luonteesta. Pienten lahjojen anto ja poskipusujen jakelu on myös niin Heatheria ettei olla voi. On myös tytön tapaista laulaa ja tanssia itsekseen puhumisesta puhumattakaan. Heather on myös hyvin tapaturma-altis. Hän satuttaa itsensä milloin mihinkin ja tapaturman vakavuus vaihtelee aina pienestä naarmusta jalan murtumiseen. Itsensä pahemmin satuttaessa hän saattaa itkeä tai joko peitellä kipua hymyilemällä aurinkoisesti. Itkemistä hän ei niinkään häpeä, mutta suru on hänestä niin tavattoman tylsää. Tyttö suuttuu taas hyvin harvoin. Hän ei liiemmin paisko tavaroita tai hauku muita, eikä yksi haukkuva sana saa häntä lannistumaan. Toisen irvailu on taas aivan liikaa Heatherille ja silloin hän näyttää kiusaajalle kuka täällä määrää. Kiusaajaksi Heather ei syyllisty koskaan. Heatherin motivaatio kouluun ei ole kovinkaan vahva. Hänellä on paljon muutakin tekemistä kuin istua nenä kiinni kirjassa. Häntä tavataan muutakin enemmän koulun ulkopuolella kuin kirjastossa. Heather ei pelkää sääntöjen rikkomista. Heather kantaa aina mukanaan ruskeaa pehmonallea. Nalle on loihdittu kestämään kaiken retuutuksen ja se tulee tarpeen. Neiti ei luovu siitä mistään hinnasta. Nallukka sitä Nallukka tätä.. juuri nallen ansiosta Heatheria pidetään joskus ärsyttävänä toinen syy on jatkuva puhuminen. Hän saattaa käyttää yhteen puheenvuoroon miltein kolme minuuttia! Lisäksi puhuminen on hirmu vaikea lopettaa. Siihen tarvitaan tehokkaita keinoja ja niihin on paras perehtyä jos haluaa puhetulvan loppuvan. Hän puhuu asioista laidasta laitaan, mutta surullisena hänen puheensa rajautuu yleensä muutamaan sanaan ja lyhykäisiin vastauksiin. Yleisesti tyttö on elämän halua täynnä.

Ulkonäkö: Ulkonäöltään Heather on melko kaunis. Hän on vartaloltaan hieman- siis aivan hitusen pyöreämpi kuin muut hänen ikäisensä ja tästä voidaan yksinkertaisesti päätellä tytön olevan perso makealle, mutta tietenkin sopivissa määrin. Muutenkin tyttö saattaa olla tukevan oloinen ja ikäisekseen Heather on juuri sopivan pituinen. Heatherin iho on lämmin sävyinen ja hän ruskettuu kesäisin helposti, mutta ei niin huomaavasti kuin jotkut täysin ruskettuneet teinit. Tyttö huolehtii ulkonäöstään heikosti, mutta useimmiten hänen kaapunsa on rypytön, hiukset takuttomat ja kasvot puhtaat. Neidin kasvot ovat hitusen pyöreähköt. Hänen otsansa on melko korkea ja posket rosottavat punaansa. Poskipäihin ilmestyy kesällä muutama pisama. Kokonaisuudessaan kasvot ovat hyvin nukkemaiset. Huulet ovat hitusen vaaleanpunaiset ja melko kaunismuotoiset, eivät liiemmin täyteläiset eivätkä kovin kapoisetkaan. Kasvoja korostavat vielä leikkisät kastanjanruskeat suuret silmät, joita reunustavat tummat silmäripset. Ripset ovat tuuheat ja mustat, mutta eivät niin erityisen kauniit- niin kuin malleilla. Silmiä kehystävät myös tummat kulmakarvat jotka ovat jotakuinkin kaarevat. Nenä on Heatherilla sopusuhtainen muihin kasvojen piirteisiin nähden. Heatherin hiukset ovat suklaanruskeat, mutta jos tarkkaan katsoo on seassa myös paljon vaaleampiakin suortuvia. Kesäisin hiukset eivät niinkään vaalene ja pimeässä ne näyttävät mustilta. Ruskeat, rintojen alapuolelle ylittyvät paksut hiuskiehkurat ovat luonnostaan hyvin takkuuntuvat. Siitä huolimatta neiti pitää hiuksiaan auki. Heather vaikuttaa lähes aina omalta iloiselta itseltään. Neiti liikkuu sulavasti ja hieman hoippuillen edes takaisin. Vaatteidensa väreinä Heather suosii hopeaa, kultaista, sekä vaaleanpunaista. Tietenkin mustaa koulukaapua Heather myös käyttää, mutta se ei ole tytön mieleen. Vapaa-ajallalla neiti käyttää jästivaatteita.

Menneisyys: Herra ja rouva Rose menivät naimisiin vuonna 1997. Tuolloin heillä oli jo kolme nuorta poikaa ja he asuivat rivitalossa Lontoossa. Naimisiin menin jälkeen he muuttivat Skotlantiin kartanoon, johon heillä oli varaa herra Rosen ansiosta, sillä tämän vanhemmat kuolivat juuri ja jättivät roiman perinnön pojalleen. Ennen avioitumista hänen kanssaan rouva Rose eli hyvin säästeliäästi, mutta nyt kun hänellä on rikas aviopuoliso ei ollut enää mitään hätää tulojen kannalta. Ei edes silloin, kun hän synnytti tytön, joka sai pian nimekseen Heather. Vuoden kuluttua jo seitsen henkinen perhe eleli onnellisena 'Morihovin' kartanossa pienen sakean järven rannalla. Elämä kartanossa oli ollut aina taikaa täynnä, olihan lasten molemmat vanhemmat taikaväkeä. Heillä oli kotitonttu nimeltään Kaislikko. Kaislikko palveli Rosejen perhettä uskollisena siihen asti kunnes Heather erehtyi antamaan sille joululahjaksi kaulahuivin ja tonttu vapautettiin täten työstään. Kaislikon lähtiessä kartanoon alkoi kehittyä hometta ja kun Heatherin yksi nuoremmista sisaruksista alkoi saada selvittämättömiä yskän puuskia totuus kävi ilmi. Tuona aikana Heather oli saanut jo Nallukan, loitsitun pehmonallensa, jota hän kanniskeli mukanaan ainoana ystävänään. Heather syytti itseään siitä että he joutuivat muuttamaan pieneen paritaloon isoäitinsä luokse jästipariskunnan naapuriin ja elellä ei-niin-taianomaista elämää jästien läheisyydessä. Yksi hyvä puoli oli Wilsoneissa; Heather oppi valehtelemaan, kun hän sepitti kertomuksia hyvin usein mm. Silloin kun rouva Wilson oli kylvyssä ja avoimesta ikkunasta lensi sisään märkä rätti. Heatherin molemmat vanhemmat ovat puhdasveristä taikaväkeä. Rouva Rose on keski-ikäinen ylihuolehtivainen pyylevä nainen. Hän totisesti on ylisuojeleva toisin kuin miehensä. Herra Rose tuskin välitti seitsemän lapsensa menoista. Hän oli työtön ja vietti paljon aikaansa makoillen sohvalla ja polttaen piippua. Rouva Rose hääsi miehensä etsimään töitä ja vielä tälläkin hetkellä herra Rose haahuilee ympäri maailmaa töitä etsimässä. Heather saa joskus postikortteja ja kirjeitä isältään, viimeisin Yhdysvalloista. Heather eroaa täysin kuudesta sisaruksestaan. Hän on eloisa ja viettää paljon aikaa runoillen ja sepittäen satuja. Muut nököttävät sisällä ja katselevat pienestä mini TV:eestä huispausta. Neiti on jäänyt ulkopuoliseksi muutenkin, sillä pikkusisarusten mielestä Heather on liian vanha heidän seuraansa ja vanhempien sisarusten mielestä toisinpäin. Heather viettää kuitenkin paljon aikaa yksikään ja siksi suureen taikakouluun tulo oli iso elämänmuutos. Tosiaan yksitoista täyttäessään hän sai kutsun Tylypahkaan ja jästikoulun jälkeen se oli elämänmuutos. Heatherille ostettiin kuitenkin sitä ennen kissa, Vincy. 

Vastaus:

:D Hoituu!

~Cassie

Nimi: Heather Rose

30.06.2017 19:17
4. Luku - osa 1/2

Tylyahon juna-asema oli sumun verhoama. Sade tihkutti tummalta yötaivaalta ja ropisi puiselle laiturille, ikään kuin pienet helmet putoilisivat helminauhasta ropisten sitten maahan. Tähtien helmivyö loisti taivaankannella. Heather ja Alice seisoivat siinä tihkusateessa muiden oppilaiden piirittämänä. Ei kuitenkaan ollut muita kuin he. Se oli jotain niin taianomaista. Se sai värisemään ja huokaisemaan lumottuna.

"Ekaluokkalaiset! Ekaluokkalaiset, tänne päin!"

Jylisevä ääni kaikui laiturilla. Se tuntui vavisuttavan myös viereisen metsän yöhuurteisia, valkeina kimaltelevia puita juiden lomasta täysikuu loisti. Heather asteli Alicen perässä yhä katsellen ympäristöä suurin silmin. Nallukka roikkui hänen oikeassa kädessään. Vincy tepasteli perässä tassut kurassa. Musta koulukaapu oli kostea johtuen sateesta, joka huuhteli kaiken varmuuden tytöstä. Nyt häntä jo pelotti.

Heather ei havahtunut unelmistaan ennen, kun Alice ravisteli häntä olkapäästä. He seisoivat edelleen laiturilla. Muut oppilaat olivat vain kaikonneet. Sitten yllättävä näky sai Heatherin perääntymään pari askelta: Heidän edessään seisoi valtava, pyöreähkö mies ruskeassa, pitkässä takissa ja korkeavartisissa, mutaisissa kumisaappaissa. Tuo näytti pelottavalta mustaa taustaa vasten. Niin... jylhältä. Niin... ihmeelliseltä.
"Hän on Hagrid. Tylypahkan riistanvartija", Alice selitti ja oikoi vesiputouslettiään. Heatherin katse oli kiinnittynyt tuohon valtavaan ilmestykseen.
"Onko hän - tai se jättiläinen?" hän kysyi pelon sekaisin tuntein ja pyrki pääsemään lähemmäksi ystäväänsä.
"Ei, vain puolijättiläinen."
Tyttö katsahti ylöspäin nähdäkseen miehen ruskeat silmät. Puolijättiläinen. Häntä puistatti. Jättiläiset olisivat siis kaksi kertaa isompia...

Hagrid ei ollut moksiskaan ekaluokkalaisten kuiskailuista ja henkäisyistä. Ilmeisesti siinä ei ollut mitään uutta. Mies vain seisoi siinä takkuisine, mustine partoineen, sekä mustine hiuksineen, jotka olivat sateen kastelemat ja huuteli samalla viittoen kädellään: "Ekaluokkalaiset tänne päin!"
Hagridin ympärille kerääntyi vähitellen yhä enemmän koululaisia.
Heather pyyhkäisi ruskean hiussuortuvan korvansa taakse. Hagrid otti luvun ja todetessaan kaikkien olevan paikalla, hän jatkoi: "Seuratkaa mua! Älkää tönikö tai tuuppiko ketään ja varokaa, että menninkäinen ei pure varpaaseen!" hän hörähti.
"Onko täällä purevia menninkäisiä?" Alice kysy kalpeana. Tyttö astui laiturin lankkujen yli selvästi varoen heidän kulkiessaan puolijättiläisen perässä.
"Hän vain vitsailee", totesi Heather, mutta vilkaisi kuitenkin jalkoihinsa ja oli kuvitteli näkevänsä terävähampaisen menninkäisen livahtavan puisten lankkujen väliin.

He kulkivat puolijättiläisen perässä kohti järveä, joka näytti tavattoman kauniilta. Järven molemmilla laidoilla oli tummaa metsää ja kaukana horisontissa kohosi valtava linna, joka heitti lempeitä kuvioita järven pinnalle. Vesi oli värjäytynyt sekä sinisen, että purppuran sävyiseksi. Kolmen tai neljän hengen veneet heiluivat edestaikaisin rauhallisesti aalloissa. Heidät jaettiin kolmen hengen ryhmiin, jotka kävivät veneisiin lempeästi loistavan lyhdyn kera. Heatherista tuntui, että he olivat matkalla kohti uutta maailmaa. Hän jakoi veneensä Alicen ja tumman pojan kanssa. Poika näytti vilkkaalta ja hänen lähes mustat silmänsä pälyilivät vedenpintaa, kun Hagrid tuuppasi venettä hiukan, jotta se lähtisi liikkeelle.
Heather vilkaisi Emmaa. Hänen katseensa näytti pelokkaalta, mutta samaan aikaan innostuneelta. Heatheria pelotti. Se oli hänen sisällään hipsivä tunne, joka sai hien nousemaan pintaan. Hän ei kuitenkaan näyttänyt sitä, vaan hymyili hiukan kauhoisasti heidän lipuessaan kohti tulevaa kymmenien lyhtyjen ja veneiden meressä. Heather oli jättänyt kodin, sekä perheensä taakseen. Edessään hänellä oli kuitenkin uusi koti (mikä ei kuitenkaan korvannut vanhaa) ja uusia ystäviä. He olivat hetki hetkeltä lähempänä sitä kaikkea, mitä monet olivat odottaneet jo monta vuotta.

Oli melkein tyystin hiljaista, sillä oppilaat olivat aivan tämän taianomaisen tunnelman lumoissa. Taivaalla loisti täysikuu ja lämmin sade kutitti hellästi päälakea. Tätä päivää Heather ei unohtaisi ikinä. Maisemaa oli vaikea pukea sanoiksi. Sen kauneuden ja taianomaisuuden ymmärtää vain, jos pääsee itse lipumaan kuunsillalla.

Yhtäkkiä järvenpintaan lankesi lainehtiva heijastus jostain suuresta. Tyttö kohotti katseensa ja henkäisi: Tylypahka kohosi heidän edessään. Se näytti paljon mahtavammalta, kuin kaukaa rannalta. Linnan suuret tornit piirtyivät taivasta vasten ja lämminsävyiset valot loivat oranssihtavia läikkiä ihastuneiden oppilaiden kasvoille. Hän huomasi puristavansa lyhtyä entistä kovempaa epäuskon vallassa. Se oli jotain paljon mahtavampaa mitä Heather oli kuvitellut.
"Kaunista", Alice huokaili.
Poika, joka oli heidän veneessään nyökkäsi hitaasti. Hänen silmänsä olivat laajentuneet miltei lautasen kokoisiksi. Ekaluokkalaiset osoittelivat linnaa hämmästyksen, pelon, mutta myös ihastuksen vallassa. Heather kohotti kätensä kohti sitä ja otti kuvitteellisen palan taivaanrantaa kouraansa, jossa se säilyisi koko ikuisuuden.

Hän ei voinut irrottaa katsettaan linnasta, ennen kun he olivat rannassa ja Hagrid auttoi oppilaat veneistä kädestä pitäen. Heather kompuroi jaloillensa ja hetken hämmästyksen jälkeen hänen mieleensä muistui taas perhe ja koti. Mitä pikkuveljet mahtoivat tehdä nyt? Luultavasti he eivät edes huomanneet isosiskonsa poissaoloa. Entä äiti? Varmaankin soitti surusävelmiä huilulla. Heather oli kaukana kotoa, eikä olisi tulossa takaisin ennen joulua.

Alice liittyi hetken kuluttua seuraan. He kävelivät mutkikasta soratietä. Kurttuisen näköinen mies tuli avaamaan heille rautaiset portit, joiden takaa paljastui suora näkymä linnalle. Portit avanneen miehen vaaleanruskeat hiukset olivat vedetty geelillä taakse ja hän katseli jokaista oppilasta ilkeästi vuoron perään.
"Tuo on Argus Voro", Heather kuuli jonkun kuiskaavan. "Hän on surkki ja Tylypahkan vahtimestari."
Hän ei tiennyt kuka puhui, mutta päätteli sen olevan varsin pitkä, vaalea poika muutaman metrin päässä heistä.
"Mikä on surkki?" kysyi Heather Alicelta, joka tiesi monia asioita, vaikka oli jästisyntyinen.
"Velhoperheeseen syntynyt henkilö, jolla ei ole taikavoimia", Alice kuiskasi varoen, että vahtimestari Voro ei kuulisi.
Heather vilkaisi Voroa. Hän jutteli jotain heidät tänne johtaneen miehen kanssa ja vilkuili oppilaslaumaa vähän väliä. Mies näytti ilkeältä. Hänen vierellään istui raidallinen, tumma kissa, joka katseli heitä keltaiset silmät viiruilla. Heather katsoi sitä silmät pyöreinä, kunnes yhtäkkiä se katsahti hänen suuntaansa ja mulkaisi häntä, kuin viestittääkseen: "Mitä tuijotat siinä?"

Pian he seisoivat Tylypahkan suuressa eteisaulassa, joka kattoi varmaan kaikki Heatherin kodin asuinneliöt. Ovi heidän takanaan oli tammea ja niin jäykkä, että tyttö epäili saisiko sitä itse auki. Oven vieressä seunustalla oli paljon tauluja. Eikä mitä tahansa tauluja, vaan ne liikkuivat. Taulujen henkilöt vilkuttivat ja hymyilivät uusille tulokkaille. Osa jopa huuteli tervetuloa.
"Katso", Heather henkäisi. "Nuo taulut puhuvat!"
Alice ei näyttänyt yllättyneeltä. Hän tiesi varmaan lähestulkoon kaiken. Heather katseli ympärilleen. Heidän edestään lähtivät valkoiset, pitkät portaat, joiden yläpäässä olivat toiset suuret ovet. Ovien takaa kuului puheensorinaa, joten Heather oletti sen olevan jonkinlainen juhlasali, jonne muut oppilaat olivat jo kokoontuneet.

"Yäk! Mitä sinulla on jaloissasi?" äyskäisy kuului yhtäkkiä. Heather kääntyi ympäri. Heidän edessään seisoi kolme tyttöä, kaikilla kädet puuskassa. Pisimmällä oli blondit korkkiruuvikiharat, jotka ylettyivät ristiselkään asti. Kahdella lyhyemmällä oli toisella musta polkkatukka ja toisella korkea, punainen poninhäntä. Jokaisella tytöllä oli ällöttynyt ilme, sekä paljon meikkiä. Huuletkin kimalsivat niin, että Heather oli sokaistua.
"Kengät", hän vastasi ujosti ja vilkaisi jalkoihinsa punastuneena. Hän oli vetänyt aamulla jalkaansa violetin ja valkoisen sävyiset lenkkarit, jotka olivat hieman mudassa.
"No älä!" mustahiuksinen huudahti ivallisesti. "Ai kengät? Nuo näyttävät pikemminkin..."
"Saappailta!" tyttö, jolla oli punainen poninhäntä tuhahti.
"Saappaat ovat kengät, Camille. Eikä sinulta kysytty mitään."
Puna - ja mustahiuksisen kiistellessä, blondi tyttö astui lähemmäksi Heatheria. Alice seurasi tapahtumaa vierestä pelokkaana. Nuo kiusaavat hienostelijat pilkkasivat hänen ystäväänsä. Sellainen ei kävisi!
"Kuule", blondi sihahti. Hänen kasvonsa olivat senttimetrien päässä Heatherin omista. "Minusta tulee Tylypahkan suosituin tyttö - minähän olen jo. Joten, voisitko ystävällisesti pysyä poissa tieltäni, okei?"

Kolmikko poistui. Heather huokaisi ja vilkaisi ystäväänsä, joka näytti siltä, että voisi repiä noilta hiukset päästä, mutta myös niin pelokkaalta, että olisi valmis pinkomaan pois koko koulusta. Heather ei toivonut tällaista aloitusta uudelle kouluvuodelle. Ei todellakaan. Eikä hän myöskään antaisi kolmen ilkiön pilata hänen ensimmäistä lukuvuottaan Tylypahkassa. Tämä oli hänen vuotensa, eikä KUKAAN saisi viedä sitä.

Heather oli väärässä.

Vastaus:

Hahaha, kuinka kliseiset pissikset, mahtavaa! :D Olisi siistiä kuulla päivästä Tylypahkassa myös heidän puoleltaan. Kaunista kuvailua tarinan alkupuolella ja saat ihailtavan paljon tekstiä aikaiseksi jo ennen Tylypahkaan siirymistä! Ehkä sinulle pitäisi keksiä uusi suklaasammakkokortti...
10 kaljuunaa ja 14 tuparia!

~Cassie

Nimi: Heather Rose

22.06.2017 16:37
3. Luku

Aurinko lämmitti auton mustat penkit mukavasti. Turvavyö poltteli Heatherin paljasta käsivartta. He olivat ajaneet jo muutaman tunnin kotiseudultaan Lontoota kohti. Heatherin otsa hikosi, kun hän istui auton takapenkillä ahtaasti kahden isoveljensä kanssa. Matkatavarat oltiin tungettu peräluukkuun vaivalloisesti, mutta takaa vei tilaa myös veljien sarjakuvat, joita ei kuulemma takakonttiin jätettäisi. Heather oli läkähtyä ja kateellisena katseli kolmatta veljeään, joka istui mukavasti edessä.
"Kauanko vielä, äiti?" tyttö inisi ja jätti hetkeksi kissan paijaamisen kesken. Vincy oli valkoinen britti, joka oli nukkunut hänen sylissään koko pitkän ajomatkan ajan.
"Pari tuntia", rouva Rose totesi ja väisti vastaan tulevaa, keltaista autoa.
Heather ei ymmärtänyt, mikseivät he voineet käyttää porttiavainta tai hormipulveria. Hänelle alkoi tulla jo huono-olo, joka osittain johtui ilmasta, joka oli kuin leivänpaahtimessa ja siitä tunteesta, joka mylläsi hänen sisällään. Tunteen hän oli nimennyt ilopelkojännitykseksi. Heather oli niin innoissaan, että oli pompata kattoon aina kun kuuli sanan "Tylypahka", mutta hän oli myös niin jännittynyt, että perhoset lepattivat taukoamatta hänen vatsassaan. Samaan aikaan tyttöä kuitenkin myös pelotti tuleva koulu, sekä maailma. Tämän tähden hänellä oli myös kissan lisäksi sylissään oksennuspussi pahan varalle.

Tunnit kuluivat, mutta viimein auto pysähtyi parkkipaikalle, lähelle  King’s Crossin juna-asemaa. Perhe kömpi ulos autosta ja verrytteli puutuneita jalkojaan hetken, ennen kun rouva Rose nosteli tavarat takakontista. Yhdessä poikansa kanssa nainen poimi matka-arkun ylös ja laski sen matkatavarakärryihin lukien nimilapun sen kannesta: "Hamlin."
Yksi Heatherin kolmesta isoveljestä otti kärryt ja laski häkin sen päälle. Häkissä huhuili valkoinen tunturi pöllö.
"Hiljaa", Hamlin sihahti sille ja peitti häkin kankaalla, jotta pöllö ei herättäisi turhan paljon huomiota juna-asemalla.
"Hadwin."
Toinen veli toi omat kärrynsä ja auttoi äitiään nostamaan arkun sen päälle. Heather odotti vielä tovin omaa arkkuaan, joka oli aivan perimmäisenä kolmen veljen matka-arkun takana. Lopulta he kuitenkin lähtivät työntämään rymiseviä kärryjä juna-asemalle, jolta Tylypahkan pikajunan oli tarkoitus lähteä.

"Siis oikeasti?" Heather hämmästeli heidän seistessään keskellä väestä porisevaa asemaa. "Pitäisikö minun tehdä itsemurha, vai mitä?"
Rouva Rose oli juuri kertonut hänelle, että ainoa reitti laiturille 9 3/4, kävi tuon kivisen tolpan lävitse. Heather oli kyllä kuullut siitä veljiltään, mutta ei ollut missään vaiheessa uskonut sitä todeksi.
"Ei hätää. Mennään yhdessä. Juokse vain jos sinua pelottaa", Heatherin äiti hymyili myötätuntoisesti ja otti tyttärensä kärryjen kahvasta kiinni. Vincy istui matka-arkun päällä levollisena tietämättä, minne sitä oltiin viemässä.
"Mutta varo", Harley varoitti. "Tuo kivinen seinä valitsee ne, jotka haluaa päästä lävitseen. Jos et miellytä sitä, lennät vain takamuksellesi."
"Älä viitsi", rouva Rose moitti ja loi tyttärelleen rohkaisevan hymyn. Heather empi vielä hetken, mutta äitinsä luottavaisen katseen nähdessään hän nyökkäsi ja pinkaisi juoksuun.

Pum! Suoraan päin seinää!

Ei nyt sentään. He melkeimpä valahtivat kiven läpi suoraan laiturille 9 3/4. Se oli aivan kuin toinen maailma: laituri oli peittynyt pikajunasta tupruavaan savuun ja Heatherin silmät vaativat hetken totuttelua nähdäkseen eteensä. Siellä täällä näkyi suippohattuja ja matkalaukkuja. Vanhemmat hyvästelivät itkuisena lapsiaan ja ystävykset tervehtivät toisiaan kahden kuukauden loman jälkeen.
Miltei muutamassa sekunnissa heidän takanaan olevasta seinästä putkahtivat kolmoset, jotka sanoivat äidilleen ja sisarelleen heipat hävitessään tungokseen.
Heather kulki äitinsä perässä lähemmäksi viininpunaista junaa - Tylypahkan pikajunaa. Tyttö oli ihastuksen vallassa ja katseli kaikkea mitä maailma hänen edessään tarjosi.
"Pidä sitten huoli itsestäsi", rouva Rose pörrötti tyttärensä ruskeita hiuksia. "Ja harjaa hampaasi."
"Joo, joo, äiti", Heather huokaisi, mutta halasi tätä sitten lujaa. "Tulee ikävä."
Vaikka Heather kuinka yritti, hän ei voinut estää kyyneliä, jotka vierivät hänen poskiaan pitkin ja kastelivat vaaleanpunaisen Mikki Hiiri teepaidan.
"Kirjoitan sinulle joka viikko", Heather vielä lisäsi ja katsoi äitinsä lasistuneita silmiä.
"Noin sanoivat veljesikin", rouva Rose naurahti. "Hyvä että sain kaksi kirjettä vuodessa."
Heather hymyili hiukan ja kääntyi katsomaan sitten auringossa kiiltelevää pikajunaa.
"Alahan mennä ettet myöhästy", hänen äitinsä sanoi viimeiset sanat tyttärelleen moneen kuukauteen pillin vihellyksen säestämänä.

Junan lattia oli punaista mattoa. Koko kulkuneuvo oli varsin mukava matkustamista varten. Heather lähti etsimään vapaata istumapaikkaa raahaten matkatavaroitaan. Monet loosit olivat jo täytetty ja oppilaat nauroivat iloisesti kertoen kesäloman kuulumisiaan. Heather taivalsi osastojen halki haravoiden katseellaan mustia penkkejä. Yhtäkkiä juna nytkähti liikkeelle ja tyttö lensi nenälleen lattialle. Matka-arkku tömähti hänen vierelleen ja Vincy hyppäsi alas maukaisten kovaäänisesti. Hetken se tökki nenällään omistajaansa, kunnes kävi taas makuulleen matka-arkulle.
Liukuovi avattiin ja joku kysyi: "Oletko kunnossa?"
Heather ei kehdannut nostaa katsettaan maasta. Kun tuo tuntematon toisti saman kysymyksen uudestaan, Heather nousi polvilleen nyökäten lyhyesti. Hän ei edelleenkään katsonut kysyjää silmiin, vaan kömpi ylös nostaen tavaransa pystyyn.
"Hei, muistatko minut?" ujo, mutta tutultakuulostava ääni kysyi. "Olen Alice. Tapasimme muutama viikko sitten Viistokujalla."
Heather katsahti Aliceen, joka hymyili pienesti junaloosin oviaukossa. Hän oli pukeutunut jo koulukaapuunsa. Tytön vaaleat hiukset olivat vesiputousletillä.
"Olen kunnossa. Saanko tulla istumaan kanssasi?" Heather kysyi hymyillen takaisin edelleen punaisena äskeisestä kommelluksesta.

Tytöt nostivat yhdessä Heatherin matkatavarat tavarasäilytystilaan hyllylle ja lysähtivät istumaan. Alice oli onnistunut varaamaan itselleen täysin tyhjän loosin. Vincy hyppäsi Heatherin viereen penkille ja käpertyi nukkumaan. Hetken tytöt olivat hiljaa, mutta sitten Heather rikkoi hiljaisuuden rupattelemalla niitä näitä. Osittain siksi, että halusi tutustua Aliceen ja osittain siksi, että halusi tytön unohtavan hänen kommelluksensa: "Minua jännittää aivan kamalasti. En tiedä mitä odottaa tulevalta vuodelta. Tulevaisuus on aivoin - niin kun sanotaan. Eniten minua jännittää lajittelu. Vaikka vanhempani kuuluivat Rohkelikkoon ja samoin isoveljeni, minua jännittää."
Alice istui kippurassa penkillä ja piirteli vihkoon, jonka oli penkonut matka-arkustaan. Nyt hän kohotti katseensa ja sanoi: "Minuakin jännittää."
Noinkin lyhyt lause voi kattaa paljon tietoa. Silti Heather ei voinut olla kysymättä, mihin hänen vanhempansa olivat kuuluneet. Hän kuitenkin katui kysymystään jälkeen päin, sillä Alice lehahti punaiseksi ja sopersi vielä tavallista hiljausemmalla äänellä: "Va-vanhempani ovat jästejä."
Heather kuitenkin vain hymyili ja nyökkäsi ymmärtäväisesti katsoessaan ikkunasta ulos. Juna kiisi pitkin avaraa peltoaukeamaa. Vihreät niityt vilisivät tytön silmien ohi.
"Onko sinulla lemmikkiä?" hän kysyi hetken kuluttua.
"Ei. Minun vanhempani ovat allergisia, eivätkä salli minulle lemmikkiä edes Tylypahkaan", Alice huokaisi ja teroitti kynäänsä, jonka kärki oli tylsistynyt jatkuvasta piirtämisestä.
"Minulle ostettiin kissa Viistokujalta", Heather selitti ja rapsutti Vincyä korvan takaa. "Sen nimi on Vincy. Aikamoinen vauhtipeto, vaikka nyt laiskottaa. Se ehti jo repiä huoneeni ikkunaverhot alas, hajottaa äidin kaulakorun ja syödä sitten riipuksen."
Alice katsoi häntä järkyttyneenä.
"Mitä sinä piirrät?"
Nyt tyttö hymyili ilmeisesti hyvillään, että Heather oli ottanut asian puheeksi. Alice näytti ruutuvihkoaan. Kuva esitti tyttöä, joka istui junan penkillä silitellen kissaa.
"Olenko tuo minä?" Heather huudahti kysyvästi ja nauroi. Itse asiassa melko tyhmä kysymys, tietenkin kuva esitti häntä. Tytöllä oli vielä samanlainen syntymämerkki kuin Heatherilla: tähdenmuotoinen läikkä kämmenessä.

Hetken kuluttua vaunukäytävästä kuului kärryjen ryminää. Ovi aukkoon ilmestyi pyylevä nainen, joka työnsi makeiskärryjä. Naisella oli punainen esiliina, jonka alla oli valkoinen, puhvihihainen paita. Hänen päässään oli vaniljanvärinen lakki, jonka Heather yhdisti sairaanhoitajiin jostain kumman syystä.
"Mitä saisi olla?" nainen kysyi hiukan tylyllä äänellä. Alituinen junassa kierteleminen ei ilmeisesti ollut hänen mielipuuhaansa.
Alice kohotti katseensa vihkostaan ja kaivoi sitten muutaman, kullanvärinen kaljuunan taskustaan.
"Mitä näillä saa?"
Makeisnainen otti kaljuunat tytöltä ja laski ne: "Bertie Bottin Jokamaunrakeita tai lakritsataikasauvoja."
Alice irvisti kuullessaan jokamaunrakeista ja päätyi ostamaan lakritsataikasauvoja. Heather oli joskus maistanut Bertie Bottin Jokamaunrakeita, kun hänen isoveljensä oli väittänyt niiden olevan hedelmäkaramelleja.
Kun myyjä katsahti kysyvästi Heatheriin, tyttö nousi ja vaivoin nosti matka-arkkunsa penkille. Hän avasi kannen ja otti esille pienen, yötaivaannäköisen nyöripussukan, sekä Nallukan, jota oli pitänyt aivan päällimmäisenä arkussa. Heather avasi pussukan ja otti esille kourallisen rahaa ja ojensi myyjälle.
"Ostatko koko rahalla?"
Heather nyökkäsi ja luetteli haluavansa suklaasammakon, pussin sitruunatoffeeta ja kaksi kurpitsaleivosta. Tyttö oli perso makealle, jonka huomasi hänen tukevuudestaan.

Kun nainen oli jatkanut matkaa ja arkku nostettu takaisin tavarahyllylle, Heather pääsi viimein nauttimaan makeisista. Hän antoi toisen kurpitsaleivoksen Alicelle, joka otti sen ujosti vastaan ja antoi toisesta hieman kissalleen, sekä Nallukalle (joka ei tietenkään voinut pehmoleluna sitä syödä). Loput leivoksesta hän mutusteli itse. Kurpitsan makea, mutta hieman kitkerä maku levisi hänen kielelleen.
"Mihin tupaan haluaisit", Alice kysyi.
"En tiedä. Ehkä Rohkelikkoon tai Puuskupuhiin. Luulen kuitenkin pääseväni Rohkelikkoon. Entä sinä?"
Alicen kasvoille kohosi haaveileva ilme ja hän nojasi kämmeniinsä: "Korpinkynteen. Minä pidän opiskelusta ja olen lukenut tupien historiaa."
Heather nyökkäsi. Hänen mielestään Alice sopi Korpinkynteen kuin nakutettu. Tytön päässä näyttikin olevan paljon tietoa. Vaikka hän oli jästisyntyinen, Heather epäili Alicen tietävän enemmän taikamaailmasta ja Tylypahkasta kuin hän itse.

Heather repäisi suklaasammakon kuorestaan. Hän oli juuri käynyt vaihtamassa koulukaavun päällensä ja istui jälleen loosissa Alicen kanssa. Tytöstä tuntui, että hän voisi jo sanoa Alicea ystäväkseen. Vaikka tuo oli ujo, alkoi juttu pikkuhiljaa jo luistaa.
Suklaasammakko tipahti penkille (ei siis hypännyt, tippui vaan). Se lähti ryömimään kohti Vincyä, joka otti etutassuillaan kiinni junan ikkunasta nähdäkseen ulos. Muuten, junan vauhti alkoi jo hidastumaan. Heatherille tuli kiire pakata tavaroita, jotka oli levittänyt penkilleen. Hän tunki Nallukan matka-arkkuunsa ja nosti Vincyn olalleen. Alice oli jo valmiina ja laittoi hiuksiaan valmistautuen "maihinnousuun". Heather tunki suklaisen sammakon hihaansa.

Hän oli valmis uuteen seikkailuun - he olivat valmiita.

Vastaus:

Tunki suklaisen sammakon hihaansa :D Paras mahdollinen paikka säilyttää suklaaa x) Noniin, rento ja mukava matkatarina, toimii vähän niin kuin siltana kodin ja koulun välillä. Löysin pari yhdyssanavirhettä, kuten tunturi pöllö ja ovi aukko. (Ovat siis yhdyssanoja) Muuta kritisoitavaa en keksi, juoni kulki hyvin eteenpäin ja keskustelulle tärkeistä asioista, esim. reaktioista kerroit sopivasti. Tylypahkaan pääsyä ja lajittelua odotellessa!
12 kaljuunaa ja 14 tuparia.

~Cassie

Nimi: Heather Rose

16.06.2017 21:31
2. Luku - osa 2/2

"Nallelle tulee äitiä ikävä", Hadwin päivitteli ilkikurisesti.
Heatherin tunteiden meri mylläsi. Hän välitti pehmonallestaan erittäin paljon. Se oli ollut - niin hullulta kuin se kuulostaakin, hänen paras ystävänsä pienestä pitäen. Joku pieni osa Heatherista tiesi, että nalle oli vain täytetty kankaanpala, mutta suurempi vei voiton. Hän tunsi syyllisyyttä jättäessään Nallukan taiksauvakaupan lattialle. Toinen tunne, joka sai vallan tytön sisimmästä, oli ärtymys. Heatherin teki mieli kuristaa veljensä hengiltä. Niin hän olisi ehkä tehnyt, jos paikalla ei olisi kymmeniä muita velhoja ja noitia. Heather tyytyi vain mulkaisemaan Hadwinia, joka virnisti hänelle.
"Hadwin, ole kiltti siskollesi", rouva Rose komensi. "Miltä sinusta tuntuisi, jos Rania jättää sinut ja siskosi tekee sinusta vain pilkkaa?"
Rania oli Hadwinin tyttöystävä. He ovat seurustelleet pari vuotta. Heather tiesi, että Rania oli hänen veljelleen kaikki kaikessa. Tyttö ei nähnyt siinä pimussa kuitenkaan mitään muuta kuin avonaisen kaula-aukon ja timanttiset korkokengät.
"No siitä hänen ei tarvitse olla huolissaan", Hadwin puhalsi purkkapalloa. "Hän ei ikinä jätä minua."
Kaksi muuta veljeä loivat merkitykselliset katseet keskenään. Heather ei voinut olla huomaamatta sitä. Eroa ilmassa?
"Tehdään niin, että me menemme ostamaan Heatherin koulukirjat ja hän menee hakemaan nallensa", rouva Rose ehdotti.
"Mälsää!" Harley valitti.
"Niinpä!" Hamlin säesti.
Pojat kuitenkin tiesivät, että jos heidän äitinsä jotain päätti, asia myös tehtiin niin. Ei ihmettä että isä ei viihtynyt kotona, he ajattelivat. Äiti on se, joka määrää kaapin paikan.

Kun muu seurue lähti hankkimaan nuorimman koulukirjoja, Heather pinkaisi juoksuun. Hän juoksi niin lujaa, kun kyjeni. Tytön kunto ei ollut mistään parhaimmasta päästä. Hän kuitenkin yritti pujotella väkijoukossa mahdollisimman sujuvasti. Nyt Heather kuitenkin toivoi, että he eivät olisi saapuneet Viistokujalle parhaana mahdollisena päivänä, sillä ostoksille näytti saapuneen koko Iso-Britannia. Myös vanha rouva, joka kantoi painavia ostoskasseja vaappuen tyttöä vastaan. Heather törmäsi punaiseen kaapuun pukeutuneeseen naiseen, joka levitti kantamuksensa maahan.
"Oi, anteeksi! En nähnyt teitä!" tyttö pahoitteli, mutta jätti naisen kuitenkin oman onnensa nojaan jatkaessaan matkaa ja jaellen uusia anteeksipyyntöjä ihmisille, joiden varpaille hän astui.
"Nykynuoriso on aina tönimässä ja tuuppimassa!" huusi rouva. "Paranna tapasi nuori nainen!"

Heather riuhtaisi Ollivandersin oven auki niin lujaa, että luuli sen jo lähtevän saranoiltaan. Tytön ruskeat hiukset valuivat hikisinä otsalle ja hän nojasi ovenpieleen yrittäen tasoittaa hengitystään. Taikasauvaa ostava, vaaleahiuksinen poika, sekä itse herra Ollivanders katsoivat häntä ällistyneenä. Viimeiseksi mainittu kohotti harmaantuneita kulmakarvojaan ja kysyi: "Etkös sinä jo käynyt täällä? Katkaisitko jo taikasauvasi?"
Heather punastui hiukan, sillä tuleva ekaluokkalaispoika katsoi häntä kummastuneena. Hän oli heti onnistunut nolaamaan itsensä. Hyvin meni...
"Nalleni -" Heather keskeytti lauseensa kuin seinään. Ei - hän ei voinut puhua nallestaan kun tuo poika oli läsnä. Häntä pidettiin jo tarpeeksi outona. "Siis pikkuveljeni nalle jäi tänne."
Ollivanders loi merkittävän katseen. Hän ei ilmeisesti uskonut tyttöä, joka oli juuri itse kantanut nallea mukanaan.
"Se oli tässä vielä hetki sitten. Joku tyttö kuitenkin otti sen ja sanoi vievänsä löytötavaratoimistoon."
Heather voihkaisi. Nallukka ei tosiaankaan enää istunut lattialla. Kumpa hän osaisi ajassapaluuloitsun.
Tyttö kääntyi lähteäkseen, mutta vilkaisi sitten vanhusta kysyen vielä: "Missä löytötavaratoimisto on?"

Eikä aikaakaan, kun Heather oli jälleen menossa. Tällä kertaa hän kuitenkin otti hieman rauhallisemmin ja keskittyi siihen, ettei kaataisi viattomia rouvia. Tyttö piti myös jatkuvasti silmällä kauppojen kylttejä. Herra Ollivanders oli nimittäin ohjeistanut etsimään kaupan nimeltä Hienoja Huispausvarusteita. Sen ulko-oven edestä oli kuulemma suora näkyvyys löytötavaratoimistolle. Ollivanders osasi olla erittäin ystävällinen. Hän oli antanut Heatherille vielä vettä (lasista jonka oli joutunut korjaamaan tytön hajotettua sen).

Pian tytön silmiin osui punaisen sävyinen, korkea rakennus, jonka katto oli vino ja ruskea. Oven yläpuolella luki Hienoja Huispausvarusteita. Kaupan näyteikkuna oli suuri ja sen takana oli huispausvarusteita punaisilla samentti tyynyillä, sekä hieno luudanvarsi. Heather tiesi, että hänen isoveljensä oli kuolanneet sen perään jo kauan. Rahaa ei vain ollut niin paljon.
Heather suunnisti oven eteen ja vain toivoi, että kukaan ei juuri silloin avaisi sitä liiskaten hänet alleen. Tyttö tähyili ihmisjoukon yli, joka oli hieman haastavaa, sillä monella oli suippohattu päässä. Hän äkkäsi sinisen, pienen mökin. Se oli vaatimaton, mutta Heather oletti sen olevan etsimänsä toimisto. Epäilyt osottautuivat oikeiksi, sillä ikkunaan oli kiinnitetty kirjaintarroja, joista muodostui lause: Etsimäsi löydät täältä, tule siis ja naamaasi näytä.

Heather marssi sisään löytötavaratoimistoon ja varsin pienen huoneen poikki tiskille. Tiskin täti hymyili hänelle. Hänen hymynsä viestitti selvästi jotain sen tapaista kuin 'Mitä odotat? Kerro mitä etsit!' tai 'Onko jokin hukassa?'.
"Oletko nähnyt nalleani?" Heather aloitti. "Jätin sen Ollivandersille ja hän kertoi jonkun tytön tuoneen sen tänne."
Nainen katsoi tyttöä hetken ja kääntyi sitten takanaan oleville hyllyille etsien nallea. Hän kurotteli hetken ja kysyi sitten näyttäen vaaleansinistä, pientä pehmolelua, joka sitä paitsi oli delfiini: "Tämäkö?"
"Ei... Nallukka on ruskea. Se on pörröinen ja sillä on punainen rusetti kaulassa."
Täti palasi hänen luokseen ja ryhtyi järjestelemään papereita: "Täällä ei ole sellaista nallea."
"On pakko olla!" Heather huudahti ja kumartui tiskin yli. "Se tuotiin tänne. Tiedän sen! Voisitko mitenkään katsoa uudestaan?"
Nainen pudisti päätään ja suki vaaleaa polkkatukkaansa.
"Sitä ei ole täällä. Usko jo. Jätit sen luultavasti vain kotiisi."

Heather poistui vähin äänin. Alkoi olla jo iltapäivä ja suurempi väestö oli lähtenyt koteihinsa. Mitä hän nyt tekisi? Ollivanders oli kertonut tytön tuoneen sen tänne. Ehkä hän ei ollut vielä ehtinyt. Tai entä jos tuo tyttö oli ottanut sen itselleen? Heather etsi katseellaan Nallukaansa väkijoukosta. Viimein hänen silmiinsä osui vaaleat kutrit, sekä kädessä heilahteva nallekarhu, jolla oli punainen rusetti.

"Hei, odota!"

Heather kiirehti tytön luokse, joka käveli yksin pitkin Viistokujaa. Tytön hiukset olivat lumenvalkoiset ja ylettyivät lantiolle asti. Hän katsoi Heatheria jäänsinisillä silmillään, joista saattoi huomata yllättyneisyyden ja ujouden merkit. Tytön kädessä roikkui uskomattoman tutun näköinen nalle ja hymy kohosi Heatherin kasvoille heti kun hän näki sen.
"Tuo on nalleni - pikkuveljeni siis", hän selitti ja osoitti Nallukkaa. "Unohdin sen Ollivandersille. Siis pikkuveljeni unohti."
Tyttö katsahti nallea ja hymyili hieman ojentaen sen Heatherille, joka otti sen heti syleilyynsä. Voi kuinka onnellinen hän oli! Nalle tuntui ihanan pehmeältä ja sen ominaistuoksu toi Heatherille turvallisen tunteen. Hetken kuluttua hän katsahti takaisin tyttöön ja kysyi: "Mikä nimesi on? Oletko menossa ensimmäiselle luokalle? Minä olen ja olemme ostamassa koulutavaroita. Tai no, kyllä sinä sen varmaan tiesit."
Se oli ihmeellistä, kuinka iloisuus saattoi tuoda puhekyvyn takaisin. Tuo toinen tyttö hymyili ujosti.
"Nimeni on Alice ja kyllä, olen aloittamassa ensimmäisen luokan."
Alice oli juuri niitä itseensä käpertyviä ihmisiä, joita Heather ei ymmärtänyt.
"Hei Alice. Minun nimeni on Heather ja tämä tässä on Nallukka."
Heather arveli, että Alice ei oikein uskonut Nallukan olevan hänen pikkuveljensä nalle, mutta kaikki oli hyvin, kunhan vaan hän ei alkaisi pilkkaamaan.
"Kiitos, että huolehdit nallestani", Heather kiitti. "Siis pikkuvel - minun nallestani. Olen sinulle kiitoksen velkaa."

Näin Heather sai ensimmäisen ystävänsä, jonka kanssa hän sai kokea paljon hyvää ja pahaa niin Tylypahkassa, kuin kotipuolessakin. Tyttö oli surullinen joutuessaan jättämään ystävänsä, mutta ken tietää, ehkä he tapaavat vielä junassa ennen Tylypahkaa?

//Mielestäni tämä oli melko huono tarina, mutta menkööt :'D 3. Luku käsitteleekin sitten junamatkaa :)//

Vastaus:

Pari kirjoitus- ja kielioppivirhettä löysin, muuten oikein suloinen tarina! Kuvailemistasi sivuhahmoista ja Alicesta tuli minulle todellinen piirtäjä-inspiraatio, joten tuhersin omia versioitani hahmoista paperille :D Hyvä että Nallukka löytyi, tämä oli tarinalle suloinen päätös!
Saat 7 kaljuunaa ja 11 tuparia!

~Cassie

Nimi: Heather Rose

14.06.2017 21:15
2. Luku - osa 1/2

Punaiset tiilet siirtyvät pitäen kamalaa, vinkuvaa, kiristelevää ja hinkkaavaa ääntä muodostaen sisäänpääsyn Viistokujalle, noitien ja velhojen kauppakadulle. Oli aurinkoinen aamu. Säteet leikkivät katukivetyksellä ja saivat pienetkin ilmassa lentävät pölyhiukkaset näkymään. Taivas oli pilvetön ja kaunis. Kauppakatu porisi noitia ja velhoja, sekä iloinen puheensorina täytti ilmapiirin. Viistokuja oli pitkä tie, jonka laidoilla oli monia pubeja, kauppoja ja puoteja. Kadun päässä oli suuri ja valkoinen, modernin näköinen rakennus, jota kutsuttiin Irvetaksi. Viistokujalla leijui taianomainen tunnelma, jota oli vaikea kuvailla.

Tiileistä muodostuneesta sisäänkäynnistä valui ulos viisihenkinen seurue. Nainen, joukon kärjessä, oli kihartanut suklaanruskeat hiuksensa korkkiruuvikiharoille. Edellä mainittu esiintyy tässä tarinassa nimellä "Rouva Rose" tai "äiti" tai "nainen". Joka tapauksessa nainen oli pukeutunut värikkääseen, kukkakuvioiseen leninkiin ja hän hoputti kolmea itseään pidempää poikaa taikasauvallaan huitomalla. Pojat olivat muuten lähes identtiset, mutta pituudessa oli vähän eroa. Jokaisella veljellä oli punainen ruutupaita ja farkut. Ruskeat hiukset oltiin vedetty geelillä siivulle. Joukon hännillä tanssahteli perheen ainoa tyttö: Heather. Tulevan ekaluokkalaisen kullanvärinen paljettitoppi kimalteli auringossa. Tyttö oli myös pukenut pinkin minihameen, sekä hänen jaloissaan oli sandaalit. Heatherin kädessä roikkui pehmonalle, joka näytti myös hymyilevän iloisesti.

Joukko seisahtui keskelle kauppakatua. Rouva Rose otti luvun ja todetessaan kaikkien olevan mukana, hän alkoi ohjeistaa katsittaviaan: "Hamlin, Harley ja Hadwin, te saatte käydä hankkimassa omat tavaranne viidennettä luokkaa varten", hän ojensi kullekin heistä pitkän pergamenttilistan. "Minä menen Heatherin kanssa hankkimaan velhorahan ja taikasauvan. Tavataan Ihmeiden Eläintarhan ja Lurppuluomen Pöllökeskuksen edessä tunnin kuluttua. Älkää käykö ylimääräisissä kaupoissa, siihen on varattu erikseen aikaa. Älkääkä tuhlatko kaikkia rahoja."
Rouva Rose oli hieman liian ylisuojelevainen. Nainen ei ollut varma, uskaltaisiko päästää kolmea teini-ikäistä poikaa itsekseen ostoksille, mutta Heather ei voinut yksinkään mennä.
"Sen jälkeen käymme kaikki yhdessä Säilä & Imupaperissa", hän jatkoi pohdiskeltuaan hetken. Hän vilkaisi poikiaan ja sitten hän hoputti: "No menkää siitä!"

Kun veljekset olivat lähteneet, Rouva Rose otti taskustaan uuden listan, hieman lyhyemmän kuin aikaisemmat. Heather kurottautui äitinsä olan yli. Hän oli vielä hieman lyhyempi, mutta ei enää montaa kymmentä senttiä.
"Menemme ensin Irveraan", nainen totesi ja marssi pitkin katukivetystä. Heather kulki perässä väistellen vastaan tulevia ihmisiä. Velhojen ja noitien joukossa oli paljon ekaluokkalaisia, sekä jästejäkin oli muutamia. Heitä vastaan tuli myös nuorehko, hieman italialaisen pizzerian kokin näköinen mies, joka pyöritteli toisen käden sormillaan viiksiään ja toisella työnsi popcornkärryjä. Miehen ympärillä pörräsi paljon lapsia punavalkoraidalliset popcornkipot kädessään.
Seuraavaksi vastaan käveli nuori poika rupisammakko sylissään. Poika vilkuili ympärilleen ja katosi ihmisten keskelle.

Heather ja hänen äitinsä seisoivat nyt Irvetan edessä. Velhopankki oli kallistunut illuusiomaisesti oikealle. Se oli suuri, kaupungintaloa muistuttava, valkoinen rakennus. Rouva Rose johdatti tyttärensä korkeista, tammenvärisistä ovista sisään. He saapuivat suureen aulaan, joka näytti pikemminkin olevan peräisin jostain keskiajan kuninkaallisesta linnasta. Aulassa kaikui naputus ja tulostimien ääni. Näkymää valaisi suuri, kultainen kattokruunu, jonka valaistuksessa Heather seurasi äitiään. Paikkaa reunustivat kaksi korkeaa pöytää. Pöytien takana hääräsi pieniä miehiä. Heillä kaikilla oli huipot korvat ja pitkä, kaareva nenä. Harmaat hiukset sojottivat sinne tänne ja kasvoilla oli satoja uurteita.
"Mitä nuo ovat?" kysyi Heather puristaen Nallukan entistä lähemmäksi itseään.
"Maahisia", hänen äitinsä vastasi. "Viisaita, mutta varo suututtamasta niitä."
He olivat pysähtyneet viimeisen, korkean tiskin eteen, jonka takana maahinen katseli heitä vailla yhtäkään ystävällistä elettä. Sen ulkonäkö ei poikennut mitenkään muista.
"Miten voimme palvella?" se kysyi narisevalla äänellä.
Rouva Rose irrotti kaulassaan roikkuvan pienen, kultaisen aivaimen ja ojensi sen olennolle: "Haluaisimme päästä holviin 256."
Maahinen nyökkäsi ja pyysi - itseasiassa käski kaksikkoa seuraamaan itseään nousten pois pöydän takaa. He lähtivät seuraamaan sitä ja nyt Heather oli vallan hämmentynyt: maahinen tuskin yletti hänen polviensa korkeudelle.
Se johdatti heidät jonkinlaiseen kaivokseen ja ohjeisti heidät istumaan mustien vaunujen etuosaan. Itse maahinen meni taakse, jolloin kärry lähti liikkeelle ja pujotteli kallioiden välissä kuin vuoristoradassa. Heather piti toisella kädellään Nallukasta ja toisella äidistään tiukasti kiinni, sillä pelkäsi heidän, sekä osittain itsensä putoavan kuiluun.

Vaunu pysähtyi viimein ja maahinen ilmoitti: "Holvi 256."
Heather kömpi äitinsä kanssa ulos, tukevalle kalliolle. Heather oli oksennuksen partaalla ja varoi katsomasta alas rotkoon. Rouva Rose ei näyttänänyt puolestaan olevansa moksiskaan, vaan käveli maahisen perässä suurelle, jykevälle ovelle. Maahinen työnsi kultaisen avaimen lukkoon ja ovi avautui äänettömästi. Heidät tänne johdattanut olento jäi seisomaan oven suuhun ja Roset menivät sisään pieneen huoneeseen, jonka lattia oli kuitenkin täynnä kultaisia ja hopeisia kolikoita.
"Vau!" Heather hengähti.
"Täällä ovat kaikki perheemme velhorahat", Rouva Rose selitti. "Saat ottaa itsellesi kolme kourallista. Niin saivat veljesikin aloittaessaan itse Tylypahkan."
Heather käveli keskelle näkyä lumoituneena ja kumartui noukkimaan tummanvihreään nyöripussukkaan kolme kourallista kaljuunoita ja sirppejä. Kun he olivat valmiita, maahinen sulki oven, lukitsi sen ja ojensi avaimen rouva Roselle.

Heather selvisi toisesta vuoristorata-ajelusta juuri ja juuri. Hän hoippuili ulos Irvetesta ja jäi seisomaan etukumaraan keskelle kauppakadun vilskettä. Hän oli valmis oksentamaan, mutta pahaolo lievitti pian.
"Nyt menemme ostamaan taikasauvasi", rouva Rose ilmoitti ja vilkaisi tytärtään, joka kohensi ryhtinsä pyykäisten ruskeat laineensa selänpuolelle.
He lähtivät kävelemään kohti nuhjuisen näköistä rakennusta muutaman kymmenen metrin päässä. Heatherin mielestä se ei näyttänyt kauhean houkuttavalta, mutta hänen äitinsä oli jo määrätietoisesti matkalla.
"Nallukka, mitä luulet - siis... Tuolla majailevan?" Heather kysyi nalleltaan, jonka ilmeen hän kuvitteli muuttuneen kauhistuneeksi. "Tottakai tiedän. Siellä myydään taikasauvoja. Mutta entä jos... Siellä on mörköjä. En pidä möröistä."
Heather ei muistanut, milloin oli saanut viimeksi puhua niin paljon kuin halusi. Siitä oli aikaa. Hänen elämässään oli tapahtunut niin paljon. Ensin hän oli saanut odotetun kutsun Tylypahkaan ja nyt hän oli ostoskadulla, joka oli täynnä taikaväkeä. Ja lisää oli tulossa...

Mitä lähemmäksi tultiin, sitä nuhjuisemmalta kauppa näytti. Se oli pieni mökki, jonka näyteikkunat olivat pölynpeitossa. Oven yläpuolella roikkui kyltti, joka näytti siltä, että oli valmis putoamaan jonkun niskaan. Kyltissä luki koukeroisin kultakirjaimin: Ollivanders. Se heilahti, kun rouva Rose avasi myymälän narisevan oven. Heather kompuroi sisään äitinsä perässä. Heidän edessään oli monta hyllyä täynnä mustia koteloita. Keskellä huonetta oli yksinäinen tuoli ja oikealla laidalla pöytä, jonka päällä oli paperipinoja. Nurkissa oli hämähäkinseittiä.
Rouva Rose nyrpisti nenäänsä huomatessaan sotkun. Hän loi saman kasvoilleen kuitenkin iloisen hymyn, kun hyllyjen välistä asteli lyhyt, harmaantunut mies mustassa kasvussa.
"Päivää, herra Ollivanders", Heatherin äiti hymyili ja tökkäsi kyynärpäällään tytärtään, joka nyökkäsi miehelle myös ystävällisesti.
"Päivää. Ekaluokkalainen? Taikasauvaa ostamassa?" Ollivanders hymähti, mutta ei odottanut vastausta, kun katosi jonnekin.
"Minne hän meni?" Heather kysyi. Hän oli olettanut, että nappaisisi vain mieleisensä sauvan hyllystä ja maksaisi sen, mutta rouva Rose valaisi hänelle, että taikasauvan osta ei ollut niin yksinkertainen juttu. Jokaiselle noidallle ja velholle oli kuulemma aivan omanlaisensa sauvat. Heather oli puhdasverinen, muta moni taikamaailmaan liittyvä asia oli ilmeisesti jäänyt häneltä pimentoon.

Herra Ollivanders saapui pian parin mustan kotelon kanssa. Hän laski ne pölyiselle tuolille ja otti yhden sauvan esiin. Se oli käyrä ja vaalea. Ollivanders ojensi sauvaa Heatherille, joka kuitenkin laski ensin nallensa alas, jotta voisi vastaan ottaa sen.
"Kuusta, ydin lohikäärmeen sydänjuuri", mies selitti.
Heather käänteli sauvaa kädessään. Mistä Ollivanders muisti kaikkien sauvojen ainesosat? Taikasauva oli tytön käsissä hyvin hauras, eikä hän ollut varma, mitä sille pitäisi tehdä. Heather loi Ollivandersiin kysyvän katseen.
"Heilauta."
Tyttö toimi käskyn mukaan ja heilautti sauvaa kerran ilmassa. Ei tapahtunut mitään. Hän heilautti uudestaan...

Riks, räks, poks!

Juomalasi Ollivandersin pöydällä hajosi pirstaleiksi ja vesi levisi papereille. Heather säikähti ja tyrkkäsin taikasauvan miehelle nopeasti. Hän oli tehnyt jotain väärin. Hänelle ei ikinä löytyisi oikeaa sauvaa.
Ollivanders kuitenkin vain hymyili: "Ei se mitään. Olinkin juuri heittämässä niitä papereita roskiin. Mutta tämä sauva..." hän otti sen tytön käsistä. "Ei ole sinulle tarkoitettu."
Heather ymmärsi sen. Ei kukaan halunnut sauvaa, joka tuhosi vain laseja ja oli muutenkin vaarallinen. Tyttö ei kuitenkaan ymmärtänyt, kun Ollivanders ojensi uuden sauvan. Hänhän ei osannut käsitellä niitä... Mitä tästä saattoi seurata? Rouva Rose hymyili kuitenkin tyttärelleen rohkaisevasti, jolloin Heather heilautti sauvaa ensin henkäisten syvään. Kuului kauhea ryminä, kun muutama kotelo putosi hyllystä alas ja loksahtaen auki.
"Ei sekään", Ollivanders pudisti päätään ja otti esiin oman taikasauvansa. Hän lausui muutaman taikasanan ja kotelot lensivät omille paikoilleen. Yksi kuitenkin leijui kolmikon luokse ja mies nappasi sen ilmasta.
"Tämä se on. Ruusupuuta, ydin yksisarvisen häntäjouhi."
Heather otti sauvan varovasti. Saman tien lämmin aalto kulki hänen ruumiinsa läpi. Sauva tuntui sopivan hänen käteensä täydellisesti.
Kun Heather heilautti taikasauvaa, sen päästä purkautui kullan - ja hopeanvärisen harso, joka ympäröi hänet taianomaisella loisteellaan. Tyttö henkäisi ihastuksissaan.
"Onneksi olkoon", herra Ollivanders kehui. "Olet löytänyt sauvasi!"

Koko matkan tapaamispaikalle Heather silitteli mustaa koteloa, jossa hänen uusi sauvansa oli. Iloinen hymy ei haihtunut hänen kasvoiltaan edes silloin, kun veljet alkoivat taas heittelemään vitsejä siitä, mitä ikinä päähän pälkähtikään. Jokaisella pojalla oli selässään reput täynnä tarvittavia koulutavaroita.
"Paljonko rahaa jäi?" rouva Rose kysyi epäillen.
"Noin..." Hamlin aloitti ja oli miettivinään. "Nolla kalljunaa, nolla sirppiä ja nolla sulmua."
Heidän äitinsä pyöräytti silmiään ja oikoi lyhyimmän poikansa ruutupaidan kaulusta. Seuraavaksi hän otti Heatherin Tylypahkankutsun esille ja silmäili sitä.
"Tarvitsemme vielä Heatherin koulukirjat. Sitten olemme valmiit."
Äiti oli luvannut, että loppu päivän he saisivat tehdä ei-niin-käytännöllisiä ostoksia. Heather aikoisi käydä makeiskaupassa, vaatekaupassa ja ostamassa Nallukalle rusetin... Hetkinen....
"Nallukka!" tyttö huudahti. "Unohdin Nallukan Ollivandersille!"

//Voisitko mitenkään muuttaa kirjoittaja kohdan Heather Roseksi? :)//

Vastaus:

Voi ei, Nallukka! En todellakaan odottanut tuollasta juonenkäännettä näin suloisen tarinan päätökseksi. :D Todella hyvä idea! Rakastan lukea hyvin kirjoitettuja Viistokujatarinoita, ja tämä oli yksi niistä. Pari kirjoitusvirhettä löytyi ja pölynpeitossa, pahaolo ja Tylypahkankutsun kirjoitetaan erikseen. Pidän siitä, miten Heather on tarinoissasi vielä joitain asioita ymmärtämätön lapsi. Hieno tarina ja kertakaikkisen loistavaa kuvailua! (+Rakastan Hadwinin nimeä!)
Saat 11 kaljuunaa ja 18 tuparia.

~Cassie

Nimi: Heather Rose

12.06.2017 16:30
1. Luku

Nuottikirja putosi lattialle Heatherin huoneen oven paukahtaessa auki. Tytön vanhimmat veljet ryhtäsivät sisään neuraen kuin pahaiset hyenat. He hyppivät ja irvistelivät nojaten toistensa olkapäihin. Pisin heistä, Hamlin, tyrkkäsi kyynerpäällään valkoista, sinisin kukin koristeltua vaasia oven vieressä, joka alkoi heilumaan pahaenteisesti. Heather heitti huilunsa sängylleen ja juoksi sen luo saaden sen pysymään pystyssä. Samalla on vilkaisi veljiään koppavasti varmistaen toisella kädellään vaasin kyljestä.
"Koko talo raikuu kun soitat", sanoi Hadwin ja tönäisi minua leikillään. "Kuulostaa aivan kiimaiselta linnulta."
Heather oli irrottanut vaasista ja palasi nuottitelineelle puristaen kätensä nyrkkiin.
"Enkö ole sanonut ettette saa salakuunnella!" hän tiuskaisi.
Veljet vain nauroivat ja lysähtivät siskonsa sängylle istumaan. Nyt Heather kiirehti pelastamaan huilunsa, joka oli vaarassa jäädä Hamlinin pehvan alle.
"Voisitteko ystävällisesti poistua", hän ehdotti mahdollisimman ystävälliseen äänensävyyn ja asetti soittimen valkoisen, naarmuuntuneen kirjoituspöytänsä päälle.
Hänen veljensä olivat kuin eivät olisi kuulleetkaan. Nyt kolmas veli, Harley, avasi ensimmäisen kerran suunsa: "Tiedätkö mikä päivä tänään on?"
Heather pudisti päätään noukkien nuottikirjansa lattialta nosten sen takaisin telineelle. Veljensä tuntien, he luultavasti taas pilailivat hänen kustannuksellaan. Mitä muuta voisi odottaa suklaahiuksisilta, merisilmäisiltä veijareilta?
"Saat tänään kirjeen Tylypahkaan, pöhkö!" kaikki kolme huudahtivat yhteen ääneen ja suunnistivat huoneen ovelle. Hadwin avasi oven ja lisäsi vielä ennen kuin veljet poistuivat siskonsa huoneesta: "Paitsi siis jos olet surkki tai jotain."

Heather jäi tuijottamaan veljiensä perään. Tytön kastanjanruskeat silmät olivat levinneet lautasien kokoisiksi ja ruskeat hiukset nousseet pystyyn. Kirje! Tylypahkaan! Tänään! Hän ajatteli ja ilmaisikin ajatuksensa oitis ääneen huutamalla. Hän oli aivan unohtanut! Siis miten se oli mahdollista? Ei Heather ollut muusta puhunutkaan tänä vuonna...
Tyttö näytti unohtaneen äskeisen välikohtauksen ja oli nyt pakahtumaisillaan onnesta. Hän hyppeli ympäri tyttömäistä, pinkillä sisustettua huonettaan. Heather nappasi ruskean pehmonallensa, joka oli siihen mennessä istunut pörröisellä, valkoisella, munanmuotoisella tuolilla ja tarttui sitä tassuista pyörien vinhasti ympäri. Huone vain vilisi ohi ja Heatheria alkoi pikkuhiljaa pyörrytämään, mutta hän oli niin iloinen!

Lopulta tyttö lysähti pedatulle sängylleen makuulle ja kohotti Nallukan kasvojensa yläpuolelle leveä hymy huulillaan.
"Voitko uskoa tätä, Nallukka?" hän kuiskasi kaihoisasti. "Tämä on kuin unta. Eihän tämä vain ole unta?"
Heather nipisti itseään käsivarresta voihkaisten sitten kivusta: "Aih! Ei tämä ole unta..."
Nyt Nallukka puhui. Se puhui Heatherille silloin tällöin. Siis tottakai se tapahtui vain hänen omassa mielikuvituksessaan, mutta tyttö oli vahvasti sitä mieltä, että Nallukka ei ollut vain pehmonalle.
"Millon kirje saapuu?" kysyi se pehmeällä, hunajaisella äänellään.
Heather kohautti olkiaan ja kipitti ikkunalle vilkaisten pihakadulle toiveikkaasti. Siellä se oli: posteljooni! Ei kun ei. Pöllöhän sen kirjeen toi.

Heather nappasi Nallukkaa tassusta ja kiiruhti huoneen ovelle ja sitä kautta ulos pieneen porraskäytävään. Hänen edessään avautui toinen valkoinen ovi, johon oli kiinnitetty lappu jossa luku hieman epäselvällä käsialalla: Ei saa häiritä. Tuon tuherruksen viereen oli rustattu hieman selvemmin (ilmeisesti joku kolmesta isoveljestä oli asialla): Leikimme pikkuautoilla.
Se oli Heatherin kolmen pikkuveljen huone. Tyttö itse kuitenkin jatkoi oikealle, jyrkkiä portaita alas. Joka askelmalla ilmaan pöllähti pieni pölypilvi. Äidillä ei ollut enää aikaa siivota, kun Kaislikkokin on jäänyt lomalle.

Alakerrassa oli täysi kaos: lattialla oli keskeneräisiä legorakennelmia ja joku oli päättänyt saapastella sisään kuraisilla kengillä. Keittiöstä leijui tuoreen pullan tuoksu, jota Heather seurasi maistiaisten toivossa.
Hänen äitinsä, rouva Rose, hääräsi keittiössä yrittäen tiskata, imuroida ja kokata samaan aikaan. Heather ei voinut ymmärtää, miksi hän ei vain käyttänyt taikaa? Äiti oli kuitenkin sitä mieltä, että se oli liian vaarallista, varsinkin kun asui paritalossa.
"Älä ota", nainen komensi pikkuveljeä samalla, kun pursotti tiskiainetta pesualtaaseen. Lyhyt, ruskeahiuksinen poika laittoi pullan takaisin pellille ja näytti äidilleen myrtsiä naamaa.
"Äiti, tiedätkö mitä tänään tapahtuu?" Heather kysyi ja seisahti äitinsä vierelle puristaen Nallukkaa kädessään.
"Niin, kulta?"
"Saan kirjeen Tylypahkaan!"
Rouva Rose laski hetkeksi tiskiharjan pöydälle ja halasi tytärtään hymyillen.
"Onneksi olkoon!" hän toivotti ja suukotti poskelle.
Heather hymyili takaisin ja seurasi, kuinka äiti pakkasi jäähtyneitä pullia muovipussiin. Rouva Rose oli monitoiminainen. Hänellä oli aikaa elättää seitsemää lasta sillä välin, kun hänen miehensä polttaa piippua ja etsii epätoivoisesti töitä ympäri maailmaa. Oli hänellä toki isoäiti apuna, mutta raukkaparka oli liian vanha.
"Kipaiseppa viemään nämä Wilsoneille", äiti ojensi Heatherille pullapussin.
Tyttö huokaisi raskaasti. Hän ei ollut kauhean hyvissä väleissä naapurin jästipariskunnan kanssa. He pitivät koko Rosen perhettä eriskummallisina friikkeinä.

Heather suostui kuitenkin äitinsä tahtoon ja sujahti kesäkenkiinsä. Ulkona kävi voimakas tuuli, joka heilutteli tytön ruskeita kutreja, sekä vaaleanpunaista mekkoa.
Heather kiipesi valkoisen aidan yli Willsoneiden pihan puolelle. Heidän nurmikkonsa oli siististi leikattu ja aidan viereen oli istutettu kauniita ruusupensaita. Heather kipitti pihan halki ja koputti oveen. Odottaessaan, että joku tulisi avaamaan, hän piilotti Nallukan selkänsä taakse. Mitä he ajattelisivat, jos naapurin melkein 11-vuotias tyttö seisoo pehmonallen kanssa heidän oven takanaan?

Pian herra ja rouva Willson avasivat oven. Rouvalla oli päällään musta esiliina, sekä valkoinen mekko. Mies oli puolestaan pukeutunut mustaan jakkuun.
"Äiti lähetti", Heather ojensi pullat heille ja hymyili mahdollisimman ystävällisesti.
Rouva Willson vain mulkaisi häntä ja antoi pussin aviomiehelleen: "Vie keittiöön."
"O-oletteko lähdössä jonnekin?" Heather yritti keksiä jotain sanottavaa.
"Veljeni 50-vuotissyntymäpäiville", nainen totesi ja korjasi harmaata nutturaansa. Hetken tauon jälkeen hän jatkoi: "Muistimpa juuri, että muutama lasku tuotiin jälleen vahingossa meidän postilaatikkoomme. Käyn hakemassa ne."
Heather jäi odottamaan. Posteljooni unohti usein silmälasit.

Tyttö katseli sinistä taivasta unelmoiden. Taivaalla ei ollut pilven pilveä. Se oli kuin sininen meri, jonka pinnalla lähestyi pieni musta piste. Varmaan jokin vene. Ei. Se oli pöllö! Heather havahtui todellisuuteen. Hänen kirjeensä oli tulossa! Voi ei... Jos Willsonit näkisivät kirjeelliset pöllön päiväsaikaan, ei seuraisi mitään hyvää. Ainakaan sen jälkeen kun märkä rätti lensi heidän ikkunastaan sisälle vähän aikaa sitten.

"Tässä ovat nämä", rouva Willson ojensi laskut Heatherille. Hän nappasi ne häneltä ja melken työnsi hänet takaisin sisälle.
"Joo, kiitos. Näkemiin! Huomiseen!" toivotti tyttö hätääntyneenä ja oli jo sulkemassa ovea. Nainen näytti hämmästyneeltä ja ärsyyntyneeltä, mutta pöllö oli jo lähestymässä, eikä kukaan halunnut jästien näkevän sitä. Rouva Willson mulkaisi Heatheria toistamiseen, kun tyttö sulki oven nauraen hermostuneesti.

*

Heather istui kirjoituspöydän ääressä ja hypisteli valkoista kirjekuorta käsissään. Hän kihisi innosta. Tämä oli hänen avaimensa uuteen seikkailuun. Tylypahkaan. Kirjeen sileällä pinnalla oli punainen leima, sinetti, jonka Heather tunnisti Tylypahkan vaakunaksi. Hän ei avaisi sitä. Ei vielä. Hän halusi pitää jännityksen vielä tovin. Tai kymmenen minuuttia...

Vastaus:

"Leikimme pikkuautoilla" ♥
Oi, kuinka suloinen tarina! Ihanaa kesäistä tunnelmaa ja perheen arki tuli hienosti esiin. Tarpeeksi kuvailuakin ja pituutta, vaikka "myrtsiä naamaa" särähtikin korvaani muuten niin asiallisessa tekstissä. :D Ei se mitään. Onkohan seuraavaksi Viistokujatarina tiedossa, ken tietää? Innolla jään odottamaan tarinaasi, vaikutat loistavalta kirjoittajalta!
Saat 9 kaljuunaa ja 14 tuparia.

~Cassie

©2017 Felix Felicis 2.0 - suntuubi.com